tiistai 23. heinäkuuta 2013

Opetusmaatilat ovat laadukkaita oppimisympäristöjä

Maatalousalan ammatillisen perustutkinnon oppimistulosten arvioinnin mukaan koulutuksen järjestäjät järjestävät melko yleisesti ensimmäiset näytöt kuten traktorin ajoa koskevat näytöt oppilaitosnäyttöinä. Arvioinnin mukaan opetusmaatila vastaa hyvin työelämän vaatimuksia.  

Vahvuus on, että opetusmaatilan henkilöstö toimii työelämän edustajina oppilaitosnäytöissä. Kuvausten mukaan oman maatilan henkilöstö on jopa paremmin perehtynyt opiskelijoiden ohjaukseen ja arviointiin kuin opiskelijoiden työssäoppimispaikat oppilaitoksen ulkopuolella. Oma henkilöstö voi myös helpommin osallistua työpaikkaohjaajien koulutukseen kuin itsenäiset maatalousyrittäjät ja he ovat myös motivoituneita ohjaamaan ja arvioimaan opiskelijoita.  

Opiskelijoiden mielestä oppilaitosnäytöt ovat vastanneet hyvin työelämänäyttöjä. Opetusmaatilojen katsotaan myös hyvin vastaavan ”aitoa työelämää”. Opetusmaatilalla suoritettu ammattiosaamisen näyttö sisältää vastaajien mukaan laaja-alaisia työkokonaisuuksia ja oikeita työtilanteita.

Maatalousalan oppimistulosten arvioinnissa eläinten hoito osataan, yrittäminen haasteellista


Opiskelijat saivat ammattisaamisen näytöistä lähes yhtä paljon kiitettäviä (K3)(47 %) ja hyviä (H2) arvosanoja (46 %). Tyydyttävien arvosanojen osuus oli siten 7 %. Opiskelijat hallitsevat parhaiten elinikäisen oppimisen avaintaidot (50 % kiitettäviä) ja heikoiten työn perustana olevan tiedon (64 % tyydyttäviä ja hyviä arvosanoja yhteensä). Opiskelijat hallitsevat parhaiten eläinten hoitamiseen ja hyvinvoinnista huolehtimiseen liittyvän tutkinnon osan ja heikoiten maaseutuyrittämiseen liittyvän tutkinnon osan.

Koulutuksen järjestäjien väliset erot vaihtelivat tutkinnon osittain. Suomenkielisten opiskelijoiden arvosanat olivat ruotsinkielisiä opiskelijoita hieman paremmat. Myös alueellisia eroja ilmeni. Lapin alueella toimivien oppilaitosten (2 kpl) oppimistulokset olivat muita alueita heikompia kaikilla arvioiduilla osa-alueilla.

Maatalousalan perustutkintojen suorittaminen painottuu eläinten hoitoon

Maatalousalan oppimistulosten arvioinnin mukaan kaikista maatalousalan perustutkinnon tutkinnon osista opiskelijat suorittavat eniten eläinten hoitamiseen suuntautuvia tutkinnon osia.

Pieneläinten hoidon tutkinnon osaa opiskelijat olivat suorittaneet noin 7%. Tämä on yhtä paljon kuin kasvituotantoon suuntautuvien tutkinnon osien suorittaminen. Koneurakoitiin, palvelujen tuottamiseen, rakentamiseen ja metsien hyödyntämisen tutkinnon osia suoritettiin noin 2% maatalousalan perustutkinnon tutkinnon osista.

Kenen idea olikaan Suomen energiastrategia?

Kuuntele MTK:n energia-asiantuntijan Ilpo Mattilan haastattelu maatilojen energiakysymysten ja koneyrittäjyyden edunvalvonnasta.

Mitkä ovat ympäristöpolitiikan haasteita ja onnistumisia MTK:ssa?

Kuuntele MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietolan ajatuksia ympäristö- ja maapolitiikan haasteista edunvalvonnassa.
 

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Biokaasuyrittäjän osaaminen?

Mtt:n raportti biokaasuyrittäjien toimintaympäristöstä tuo esiin heidän kohtaamiaan uuden alan haasteita. Osaaminen on hankittu pääosin hajanaisesti eri lähteistä yrittäjän aktiivisuuden mukaan. Tietoa on kyllä saatavilla, mutta sen hankkiminen vaatii sitkeyttä perehtyä asiaan. Tämä puolestaan heijastuu suoraan kannattavuuteen.

Osa biokaasuhankkeista onkin kaatunut juuri osaamattomuuteen. Raportissa ei juuri mainita tarjolla olevaa koulutusta. Oppilaitokset - ottakaahan koppi.

Uusi koe-eläinlainsäädäntö tulee voimaan elokuun alusta

Suomen lakiuudistuksessa asetetaan uusia, nykyistä yksityiskohtaisempia vaatimuksia koe-eläinten pidolle ja hoidolle sekä eläintutkimusta tekeville laitoksille. Eläinten pitopaikkojen vähimmäispinta-alat kasvavat nykyisestä. Pinta-alavaatimusten toteuttamiseen varataan siirtymäaika eli ne tulevat käytäntöön 1.1.2017 alkaen.

Lakiuudistuksen myötä vuodelta 2002 oleva Koe-eläintenhoitajan erikoisammattitutkinto vaatii välittömästi uudistamista.

Maatalousoppilaitokset kestävän kehityksen edelläkävijöitä koulutuksessa

Ympäristöministeriön vetoinen ehdotus kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumukseksi valmistui kesäkuun lopussa.

Kohdassa 3. Työtä kestävästi on maininta "Kestävä kehitys otetaan osaksi kaikkien alojen koulutusta ja elinikäistä oppimista." Tavoite on hyvä, mutta mittari vielä puuttuu. Jos mittariksi otetaan, miten kestävä kehitys löytyy alan tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimuksista tai oppilaitoksille luotujen kestävän kehityksen kriteereiden perusteella (ja sille pohjautuvan kestävän kehityksen sertifikaatille), maatalousala ja maatalousoppilaitokset ovat oppilaitosten edelläkävijöitä.

Jo 3/4 maatalousoppilaitoksista ovat saavuttaneet kestävän kehityksen sertifikaatin. Tämän on ylivoimaisesti eniten kaikista oppilaitoksista ja kouluista.

 

Trafin määräysluonnos kuljettajatutkinnon ajokoepaikkakunnista lausunnolla

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi pyytää lausuntoa määräysluonnoksesta, joka koskee kuljettajantutkinnon ajokoepaikkakuntia. Määräysluonnoksen tavoitteena on luoda mahdollisimman yhdenmukainen ajokoepaikkakuntien verkosto.

Asia on saanut jo kannanottoja maakuntalehdissä:
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/maalaiset-taas-maksajiksi/1355168

Maataloushistoriaa digiaikaan

Maaseudun Tulevaisuus on ensimmäinen lehti, jonka historiallista kuva-arkistoa ollaan digitalisoimassa. Arkisto on tulevaisuudessa kaikkien kansalaisten käytössä Museoviraston journalistisessa kuva-arkistossa.

Kiinnostavia ajankuvia ja videoita on jo katseltavissa:
http://joka.nba.fi/kokoelmat/maaseudun_tulevaisuus/vuodenkierto Maaseudun Tulevaisuudenkokoelma.

Kutsu sidosryhmille - jaa ideasi EU:n sisämarkkinoiden parantamiseksi


The European Union (EU) is organising the Single Market Month (23 Sept – 23 Oct 2013) – a month of online debates between individuals, businesses, organisations, policy-makers and EU leaders to discuss ideas to improve the EU's Single Market:

·         4 weeks to discuss key areas which affect your daily life: jobs (23-25 Sept.), social rights (30 Sept. -02 Oct.), banks (7-9 Oct.) and e-commerce (14-16 Oct.)
·         4 weeks to put forward your own ideas or to comment, vote and share others'
·         4 weeks to have a live dialogue with EU leaders, policy-makers and experts 

Submit your ideas now!

The Single Market Month is your opportunity to directly influence the European debate. EU policymakers want to know your ideas and hear your thoughts about topics that are relevant to the way we work, shop, do business, study... Questions to be addressed will range from ‘What more can the EU do to tackle youth unemployment?’, ‘What social benefits are available to me when I move to another Member State?’, ‘What financial assistance is available to entrepreneurs?’, ‘What information should I receive when I take out a mortgage?’ to ‘How can I return products bought online to different Member States?’.

·         You can send us your ideas at http://yourideasforeurope.eu until September

 Take part in the online debates in September! 

The online debates will give you the chance to interact with other citizens, businesses and organisations in Europe. In addition, you will be able to connect with EU leaders and policy-makers (such as EU Commissioners, Members of the European Parliament, legal experts and civil servants). Other opportunities include being part of the Euronews TV closing debate programme, and the option to put forward your ideas in a live chat with EU leaders. But above all, by joining in the debate, you can shape the policy ideas that can change Europe.

·         You can take part in the online debates at http://yourideasforeurope.eu from September 23

 You will find here background information, guideline and promotional items. Please feel free to forward it to your network of contacts who may also want their ideas to change Europe!

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Korkeakouluihin yhteishaku vuonna 2014

Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin haetaan syksystä 2014 lähtien yhteishaussa. Perjantaina 28.6.2013 vahvistettiin ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijavalintojen uudistamista koskevat lakimuutokset, jotka tulevat voimaan vuoden 2014 alusta lukien.

http://www.oph.fi/etusivu/102/0/korkeakouluihin_yhteishaku_vuonna_2014