torstai 11. huhtikuuta 2013

Luonnonvara-alan aloituspaikkaleikkaukset pelättyä vähäisempiä

Ammatillisen peruskoulutuksen aloituspaikkoja on esitetty vähennettäväksi ikäluokkien pienenemisen vuoksi 3 150 opiskelijalla vuoteen 2016 mennessä. MTK:n selvityksen mukaan voimakkaimmat leikkausesitykset luonnonvara-alalla kohdistuivat erityisesti Hämeen, Pohjois-Suomen ja Lounais-Suomen alueeseen. Ministeriön aiempia vähennysehdotuksia on kohtuullistettu erityisesti Lapissa, Pohjois-Karjalassa, Keski-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa. Marraskuussa ministeriö esitti paikkojen vähentämistä 7 351 paikalla vuoden 2013 tasosta. Koulutuksen järjestäjät viime kädessä päättävät, mille aloille leikkaus kohdistetaan koulutusorganisaation sisällä.


Samaan aikaan, kun toisaalla tehdään leikkauksia, tulisi toteuttaa koulutustakuuta ja taata koulutus aikaisemmin perusopetuksen päättäneille ja ilman toisen asteen koulutusta jääneille nuorille aikuisille. Tämän vauhdittamiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö on lisännyt oppisopimuskoulutuksena järjestettävän ammatillisen lisäkoulutuksen määrää. Luonnonvara-ala on saanut tässä lisäjaossa 5 % eli koulutusalaa vastaavan määrän lisäresursseja. Tästä eniten oppisopimuskoulutusta lisätään Lapissa ja Uudellamaalla. Kaiken kaikkiaan luonnonvara-alan oppisopimuskoulutusta lisäpaikkoja sai 20 koulutuksenjärjestäjää 53:sta.

Ei kommentteja: