torstai 27. joulukuuta 2012

Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalinnat uudistuvat 1.1.2013 alkaen

Kevään 2012 yhteishaussa ammatilliseen peruskoulutukseen haki 68 000 ensisijaista hakijaa. Näistä perusopetuksen juuri päättäneitä oli noin 29700. Valituksi tuli noin 25 800 perusopetuksen juuri päättänyttä ja noin 3900 jäi vaille koulutuspaikkaa. Juuri nämä ryhmät saisivat jatkossa etusijan koulutuspaikkaa haettaessa. Siis juuri peruskoulunsa päättäneet sekä vailla koulutuspaikkaa olevat. Ne opiskelijat, joilla on jo ammatillinen tutkinto tai ovat vaihtamassa koulutuspaikkaansa ohjattaisiin hakeutumaan vuoden 2014 alussa käyttöön otettavan sähköisen hakupalvelun kautta. Uudistunutta opiskelijavalintaa sovelletaan syksyn 2013 yhteishaussa.

Uudistus on osa yhteiskuntatakuuta, jonka mukaan jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.

Keskeiset muutokset ovat:
- perusasteen jälkeistä tutkintoa ja koulutuspaikkaa vailla olevien asettaminen etusijalle opiskelijavalinnassa,
- lisäpisteitä perusopetuksen päättäneille ja valmistaviin koulutuksiin osallistuneille,
- otetaan työkokemuksesta annattavien lisäpisteiden yhteydessä huomioon myös työpajatoiminta sekä työmarkkinatuella tapahtuva harjoittelu,
- lisätään pääsy- ja soveltuvuuskokeiden valtakunnallisuutta ja kutsutaan kaikki hakijat kokeisiin,
- yhtenäistetään kielikokeet ja määritellään tilanteet, joissa erillisiä kielikokeita ei ole tarpeen järjestää,
- joustavan valinnan tilalle harkintaan perustuva valinta

Ei kommentteja: