sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Luonto- ja ympäristöalan ammatillinen koulutus



Tässä koko luonto- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen tutkinnot sekä uusi luonto- ja ympäristökasvattajan perustutkinnon siältö.









Luonto- ja ympäristöalan opsin päivitys

Opsin päivitys on herättänyt keskustelua eri tutkintojen "rajapinnoista". Eniten on keskusteltu, kuuluuko luontomatkailu luontoalaan vai matkailualaan. On muistettava, että luonto- ja ympäristöalan tutkintoa on nykyisessä muodossa toteutettu vuodesta 2001. Luontomatkailu on matkailualan perustutkinnossa kokeiluna meneillään. Luonto- ja ympäristöalalle on omaleimaista vahva luonnon ja luonnossa liikkumisen tuntemus. Päivitetyssä opsissa koko tutkinnon ensimmäiseksi tutkinnon osaksi on tulossa 30 ov, jonka nimi on "Kestävällä tavalla toimiminen". Se kuvastaa tämän tutkinnon vahvuutta ja kivijalkaa - luonnon tuntemusta. Asiasta enemmän kiinnostuneet voivat tutustua alan tuleviin muutoksiin Maataloutieteen päivillä 2008 pidettyyn esitykseen, jonka teksti löytyy seuraavasta linkistä:
http://www.edu.fi/page.asp?path=498,529,1192,1195,79395

sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Maatalous- ja ympäristöalan koulutustoimikunnan antama palaute alojen kuvaukseen ja arvoperustaan

5 § Puheenjohtaja esitteli opetussuunnitelmien perusteiden päivitykseen liittyvät arvokuvaukset.

Maatalousalan kuvaus ja arvoperusta
Luonnoksessa esiintyy käsitteitä ”maatalous”, ”maatalousala”, ”maatilatalous”, ”yritys”. Luettavuuden ja ymmärrettävyyden takia termit tulee esittää täsmällisesti, tai oikeammin ”kansantajuisesti”. Lähtökohtana tulee olla monimuo­toinen elinkeino, jota harjoitetaan maatilalla ja maatilalta käsin. Koulutustoimikunta kiinnittää huomiota turkistarhauksen saamaan erityiseen huomioon. Alan kuvauksessa ei yhtä erikoistumissuuntaa tulisi korostaa muiden kustannuksella, vaikka kyseessä olisi alueellisesti erittäin merkittävästä tuotanto­suunnasta. Samoin kiinnitetään huomiota Arvoperustassa olevaan taloudellisuuden korostamiseen (viimeinen lause). Lause on liian ”tiivis”, liikaa yhtä tekijää korostava.

Koulutustoimikunta toteaa, että maataloutta harjoitetaan koko maassa, erimuotoisesti, erilaisissa olosuhteissa. Alueellisuus koulutuksen ja tutkimuksen ”määrittäjänä” tulee ottaa huomioon.

Hevostalouden arvoperusta
Koulutustoimikunnan mielestä arvoperustaan kuuluvat esitetyn lisäksi seuraavat elementit: eläinten hyvinvointi, työturvallisuus, hevostalouden ja harrastustoiminnan käytännöllinen yhteen liittyvyys ja asiakaspalvelukulttuuri.

Luonto- ja ympäristöalan arvoperusta
Koulutustoimikunta pitää esitystä hieman ”tiiviinä”, samalla kylläkin konkreettisena. Arvot alalla syntyvät luonnosta, luonnon kanssa toimimisesta yhdentyneenä asiakaspalveluun ja palvelukulttuuriin.
Päätös: Koulutustoimikunta toivoo maatalousalan kuvauksen ja arvoperustan uudelleen kirjoittamista, hevostalouden sekä luonto- ja ympäristöalan viimeistelyä, vähäistä täydentämistä.